Museot
Pappilamuseo
Vuonna 1800 valmistuneen kappalaisen pappilan rakennutti Jokioisten kartanon omistaja, vapaaherra Ernst Gustaf von Willebrand. Seinärakenteet ovat savea, tiivisteenä olkea ja sammalta. Ulkopuolelta massiivisavirakennus on verhottu tiilellä. Pappilana, lukkarin puustellina ja asuntoina toiminut rakennus avattiin museona vuonna 1959. Museo kuuluu ensimmäisiin omalla paikallaan sijaitseviin pappilamuseoihin. Museossa näkee, miten maalaispappilassa elettiin 1800-luvun puolivälissä.
Kokoelmassa on lisäksi Miina Sillanpään muistoesineitä.
Museokokonaisuuteen kuuluvat pappilan lisäksi kaksi aittaa, savusauna ja lato.
Osoite: Vaulammintie 2, Jokioinen
Tiedustelut:
Jokiläänin Kotiseutuyhdistys p. 045 631 4203.
Vapaaehtoinen pääsymaksu.
Kapearaidemuseon muodostaa Minkiön alkuperäiskuntoinen asemamiljöö sekä ratapihalla ja kalustohallissa esillä olevat veturit ja vaunut. Rautatiekalusto on peräisin useilta Suomessa toimineilta kapearaiteisilta rautateiltä.
Minkiön asema, Kiipuntie 49, Jokioinen
Jokioisten Sotaveteraanien perinnetilat
Perinnetiloihin Jokioisten Tietotalossa (Humppilantie 9 A) on tallennettu asemasodan aikana valmistettuja puhdetöitä sekä muuta sotavuosiin liittyvää aineistoa. Tilat pidetään yleisölle avoinna sopimuksesta. Tilojen esittelystä voi sopia:
Inkeri Koskela, 040 5130 793
Naulamuseo on toistaiseksi suljettu
Naulatehtaan toiminta alkoi Jokioisilla vuonna 1804, jolloin perustettiin kankipaja kosken partaalle. Viime vuosisadan alusta tehtaan tuotannoksi vakiintuivat erilaiset rautalevystä ja rautalangasta valmistetut naulat, piikkilangat ja valimotuotteet. Museokokoelma on varastoituna uuden näyttelytilan etsimisen vuoksi.