Jokioisten kunnan vanhusneuvoston toimintasääntö
1 §
Vanhusneuvoston tarkoitus ja tehtävät
Kuntalain 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Vanhusneuvosto on kuntalain 27 §:n mukainen vaikuttamistoimielin, joka kunnanhallituksen on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.
Kuntalain mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Vanhuspalvelulain 11 §:n mukaan vanhusneuvosto on otettava mukaan vanhuspalvelulain 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman valmisteluun ja 6 §:ssä tarkoitettuun arviointiin.
Kunnan eri toimialojen tulee antaa vanhusneuvostolle riittävästi tietoa ja varata vaikuttamismahdollisuus päätösten valmistelussa sekä antaa hyvissä ajoin tiedot
ajankohtaisista hankkeista.
- Vanhusneuvoston tehtävänä on edistää viranomaisten ja ikääntyneen väestön sekä heitä edustavien järjestöjen yhteistoimintaa kunnassa
- osallistua vanhuspalvelulain 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman valmisteluun ja 6
§:ssä tarkoitettuun arviointiin - seurata ikääntyneen väestön selviytymistä yhteiskunnan eri toiminnoissa kuten asumisessa, sosiaali- ja terveyspalveluissa, kulttuuri- ja harrastustoiminnassa
sekä muissa kunnallisissa palveluissa - seurata kunnallista päätöksentekoa ikääntyneen väestön näkökulmasta ja tuoda viranhaltijoiden ja päätöksentekijöiden tietoon ikääntyneen väestön tarpeita ja ajatuksia
- vaikuttaa ympäristön suunnitteluun ja toteutukseen, tehdä aloitteita ja kannanottoja sekä antaa lausuntoja ikääntynyttä väestöä koskevissa kysymyksissä
- järjestää (mahdollisesti yhdessä muiden toimijoiden kanssa) kunnan alueella toimivien eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen edustajille yhteistyö- ja neuvottelutilaisuuksia, jossa käsitellään vanhuksia ja vanhustyötä koskevia ajankohtaisia kysymyksiä
- koordinoida vanhusten viikon tapahtumat
- tehdä vuosittain toiminta- ja taloussuunnitelma ja antaa toiminnastaan kertomus kunnanhallitukselle, vapaa-aikalautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle
- 2 §
Vanhusneuvoston kokoonpano ja valinta
Kunnanhallitus valitsee vanhusneuvostoon 8 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Vanhusneuvoston toimikausi on valtuustokausi. Jäsenet ja varajäsenet ovat eläkeläisjärjestöjen ja muita ikääntyneitä edustavien yhdistysten esittämiä henkilöitä ja heidän tulee edustaa tasapuolisesti kunnan alueella toimivia yhdistyksiä. 8 jäsenen lisäksi vanhusneuvostoon kuuluu kunnanhallituksen edustaja ja neuvoston sihteeri.
Vanhusneuvosto valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Vanhusneuvosto voi kutsua kokouksiinsa asiantuntijoita eri hallinnonaloilta.
3 §
Vanhusneuvoston sihteeri
Vanhusneuvoston sihteerinä toimii Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän osoittama työntekijä. Sihteerin tehtävänä on vanhusneuvoston kokousten valmistelu, esityslistan kokoaminen ja lähettäminen sekä pöytäkirjan laatiminen ja päätösten täytäntöönpano.
4 §
Kokoukset
Vanhusneuvosto päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö vanhusneuvoston jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Vanhusneuvosto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Koska vanhusneuvosto ei ole kuntalain 30 §:n tarkoittama toimielin, se voi päättää itse, miltä osin sen toiminnassa noudatetaan kuntalain ja Jokioisten kunnan hallintosäännön kokoussäännöksiä.
5 §
Asiakirjojen allekirjoitus
Vanhusneuvoston kirjeet, aloitteet ja lausunnot allekirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin kanssa
6 §
Palkkiot
Vanhusneuvoston kokouksista maksetaan saman suuruinen kokouspalkkio kuin lautakunnan kokouksista.
Vanhusneuvoston puheenjohtajalle maksetaan jäsenen kokouspalkkio 50 %:lla korotettuna.
Erilaisiin tilaisuuksiin, koulutukseen tai opintomatkoihin osallistumisesta ei makseta palkkiota. Kokouksista ja muista tilaisuuksista aiheutuneet matka-, ateria- ja majoituskustannukset korvataan KVTES:n mukaisesti.
Vanhusneuvoston kustannukset maksetaan neuvostolle kunnan talousarviossa osoitetuista määrärahoista.
7 §
Voimaantulo
Tämä toimintasääntö tulee voimaan 1.10.2018 alkaen.