Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto
JOKUNOP, eli Jokioisten kunnan nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, on toiminut Jokioisilla vuoden 2012 lopusta lähtien. Työryhmä on muodostettu nuorisolain (Nuorisolaki § 7) mukaisesti. Laissa määritellään, että jokaisessa kunnassa on oltava nuorten ohjaus- ja palveluverkosto.
Lain mukaan nuorten ohjaus- ja palveluverkoston tehtävänä nuorille suunnattujen palvelujen keskinäisen toimivuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi on:
Koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista
Edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus
Suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi
Edistää nuorten palvelujen järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken
Jokioisilla työryhmään kuuluvat vakituisina jäseninä koulukuraattori, nuoriso-ohjaaja, erityisnuorisotyöntekijä, kouluterveydenhoitaja, seurakunnan nuorisotyöntekijä, teknisen toimen edustaja, työpajaohjaaja, aikuissosiaalityön ja lastensuojelun työntekijät sekä seutukunnallinen nuorisoneuvoja. Työryhmän kokoontumisiin osallistuu kutsuttaessa ja mahdollisuuksien mukaan myös työvoimahallinnon, poliisin ja muiden eri hallinnonalojen edustajia.