Rakennushanke
Paanan koulun laajennus- ja peruskorjaushanke valmistui kokonaisuudessaan elokuussa 2015
Ensimmäiset uudet tilat käyttöön 7.4.2014
Uusi ruokasali ja keittiö otettiin käyttöön 7.4.2014. Avajaisia juhlittiin oppilaiden ja henkilökunnan kesken aamun ensimmäisellä tunnilla.
Ensimmäinen remontin jäljiltä avautunut tila on avara ja valoisa.
Vanha ruokasali remontoitiin osittain taideluokkien käyttöön.
Hankkeen taustaa
Paanan koulu hanke käynnistettiin virkamiestasolla syksyllä 2004. Jo silloin todettiin, että puukoulu on korvattava seuraavan kymmenen vuoden aikana uudella nykyaikaisella oppimisympäristöllä varustetulla rakennuksella. Puukoulun vanhin osa on hirsirakenteinen ja valmistunut vuonna 1924 ja laajennusosa 1957. Rakennuksen kuntoa ylläpidetty välttämättömillä korjauksilla, isoja peruskorjauksia ei ole tehty vuoden 1984 jälkeen. Virkamies ja luottamusmiestasolla on yhdessä nähty järkeväksi pitää rakennus käyttökunnossa niin kauan, kunnes saadaan uusi korvaava laajennus.
Hanke
Ensimmäiset rahoitushakemukset valtionapua varten lähetettiin silloiseen lääninhallitukseen jo 2004. Vuosittain hakemus uusittiin ja elokuussa 2008 Paanan koulun laajennus- ja peruskorjaushanke pääsi valtionapulistoille vuodelle 2012. Kunnan kouluverkkopäätös valtuustossa helmikuussa 2008 edisti varmasti listoille pääsemistä. Sen jälkeen käynnistyi suunnitteluprosessi toden teolla. Henkilökunta muun muassa aloitti tutustumisen erilaisiin suunnitteluratkaisuihin vierailemalla useassa uudessa ja peruskorjatussa koulurakennuksessa.
Rakennustoimikunta perustettiin viemään asioita eteenpäin. Pitkien pohdintojen ja valmistelujen jälkeen hankkeen suunnittelijaksi valittiin H&M arkkitehdit Lahdesta, joka on erikoistunut pääasiassa keskittymään juuri koulurakennusten ja uusien oppimisympäristöjen suunnitteluun. Toimiston arkkitehdit ovatkin työstäneet suunnittelua hyvin ammattitaitoisesti ja ottanet huomioon erityisen paljon eri käyttäjätahojen näkemyksiä. Jo tässä vaiheessa voikin todeta, että suunnittelijoiden valinnassa on onnistuttu.
Kesäkuussa valittiin ulkopuolinen henkilö viemään projektia eteenpäin suunnitelmana aloittaa rakentaminen huhtikuussa 2012. Sen jälkeen valittiin maaperätutkijat, lvis- ja rakennesuunnittelijat, joiden suunnitelmat ovat edenneet tätä kirjoitettaessa 10.2.2012 jo lähes lopulliseen vaiheeseen.
Aikataulu
Alkuperäisen aikataulun mukaan hanke piti aloittaa huhtikuussa 2012. Ongelmia toteuttamis-aikatauluun toi kuitenkin valtiovarainministeriön säästöleikkuri. Se vähensi koulurakennusten uudis- ja peruskorjaushankkeiden valtionapurahoja radikaalisti. Tästä johtuen Paanan hanke siirtyi valtionapulistoilla vuodelle 2014. Rakennustoimikunta jatkoi siitä huolimatta työtään periaatteena saada kaikki suunnitelmat valmiiksi kevään 2012 aikana. Näin ollen oli valmius aloittaa työt heti, kun se oli taloudellisesti mahdollista. Rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2013. Ensimmäiseen vaiheen aikana 2013-14 rakennettiin uutta laajennusosaa ja peruskorjattiin vuonna 1963 valmistunutta sali- ja ruokalarakennusta. Viimeisessä vaiheessa vuosina 2014-15 peruskorjattiin vuonna 1982 valmistunut tiiliosa.